Lukijat

perjantai 10. tammikuuta 2014

Toinen musiikkimies tarjolla

It's all about Vintage and Beauty # 59   Mies tai miehet - Man or Men
Great 60!
Kuusikymmentä on mukava luku, olipa se ikä tai vuosinumero, eikö vain? Saksofoni soi taas ja juhlia saa.

Alimmaisena mustaa, hopeajuovilla koristeltua tapettia. Hopealla raamitin nettikuvankin ja laitoin vielä puolikkaan lisäraamin jonka väritin hopeamaalikynällä. Vuosinumero kimaltavaa sinivihreää. Sen alla kohokuvioitu ja sinistetty pyörylä.

Teksti kirjoitettu Wordillä. Käytin siihen mielestäni hauskaa fonttia. En läytänyt mitään missä olisi ollut nuottejakin.

Tämä on jo toinen kortti samaan haasteeseen!
***
Lunta satoi tänään maan valkoiseksi ja iltapäivällä mittari alkoi näyttää pakkasta. Kaipaan jo niitä leppoisan lempeitä plussakelejä - tosin ilman sadetta!

Eilen tanssittiin jälleen Lohikontissa. Tällä kertaa ihan elävän musiikin tahdissa. Kiva kyllä ideana ja soittivatkin ihan hyvin ja tanssittavia kappaleita. Ainoa miinus tuli pitkistä tauoista kappaleiden välillä. Soittajat keskustelivat keskenään mitä soitettaisiin seuraavaksi ja hakivat alkutahteja ja muutenkin tuntui, ettei ohjelmistoa ollut tarkkaan etukäteen mietitty.

Rutiinilla kuitenkin ilta sujui ja laulajatarkin osasi asiansa. Hän esiintyi kuten suuretkin tähdet, vasta toisella setillä ja lopetti samantien, orkesteri sai jatkaa loput itsekseen. Triossa se on aika erikoista.
 
Siivouspäivä eikä musiikkia niin paljon kuin olisin halunnut. Imurin metelin yli kun on turha yrittää radiota kuunnella. Niinpä toimin varamusiikkina ja hoilasin täyttä päätä ympäri talon huiskiessani. Se on etu kun asuu kaukana muista taloista - voi laulaa sydämensä kyllyydestä häiritsemättä ketään :)
 
Hurjan paljon lauluja muistissa onkin kun alkuun pääsee!

3 kommenttia:

Kiitos kun kommentoit!