Lukijat

lauantai 12. toukokuuta 2018

Valmistuneelle ruusu ja minulle jäätelö

Inkspirational 160   Shades of Purple and Gold - Purppuran ja kullan sävyjä
Time Out #109   Inspired by Words - Inspiroidu sanoista tai jostakin niistä
How I did it
Käytin lehden kylkiäisenä tulleita stansseja, kuten alakuvasta näkyy, ruusuiseen paperiin. Sitten leimakynällä suttasin liimamaista ainetta saatuihin ääriviivoihin ja sirottelin päälle kultajauhetta. Kuumennus ja sitten olikin vain kasaamista!

Alimmaisena kultakuvioitua valkeaa paperia, sen päällä suikale vellumia jonka läpi kuviot kuultavat. Kukan kokosin palasista ja reunuksesta niin, että ruusua näkyy joka kolosesta.

Myös valmis teksti sai yllensä kultauksen.
***
Melkein kesä ja ainakin sää on ihan kesä! Koivuissa pikkuiset lehdet ja heinä kasvaa kohisten samoin kaikenmoiset rikkaruohot jotka näyttävät ihan oikeilta kasveilta :)

Istuksin parvekkeella vähän väliä kirja kädessä ja kuuntelen samalla lintujen sirkutusta. Nyt sinne paistaa aurinko niin, ettei voi olla tai paistuisi, joten jousin tulemaan sisälle kirjoittelemaan.

Illalla on tanssit Iitiässä. Onneksi samaan aikaan myös Säänjärvellä, niin, että voi toivoa kansan jakautuvan tasan, noiden aika lähekkäin olevien tanssilavojen kohdalla, ettei ole ihan samanlaista tungosta kuin oli torstaina!

Minä kun tykkään tanssia, enkä töniä.

Hyvä orkesteri ja upea, luistava lattiakaan ei auta jos on niin täyttä, ettei saa askeltakaan otettua törmäätättä toiseen pariin...

Nilkka johon olen jo aikaisemminkin saanut potkuja sai taas napakan iskun ja turposi. Ei kuitenkaan, ihme kyllä mustelmaa. Nyt alkaa jo olla melkein normaalin näköinen. Kestää hyvin metsäkävelyt joten tanssiminen sujuu kyllä.

Kesän, tai alkavan sellaisen ainakin, kunniaksi, söin jäätelötuutin jälkiruuaksi :)

7 kommenttia:

  1. The layering of your card is gorgeous, it gives it real depth and looks so pretty. All that added gold surely makes it shine. Thanks for joining Time Out and Ink.

    VastaaPoista
  2. This is really pretty. Thank you for joining us at Inkspirational Challenges.

    VastaaPoista
  3. Heippa, olit jättänyt time out blogiin kommentin, että sinulla oli ongelmia lisätä kortti linkyyn -jos kyseessä oli tämä kortti, niin tämä kyllä näkyy linkyssä! Linkyssä pitää nykyisin klikata siellä ihan alhaalla sellainen "rasti ruutuun", että hyväksyy yksityisyys-asetukset, jos sitä ei klikkaa, ei liittäminen onnosti. Olisko ollut kyse siitä? Itse huomasin muutoksen eilen.

    VastaaPoista
  4. Such a pretty card. Thanks so much for playing along at Time Out this week.

    VastaaPoista
  5. This looks so different and beautiful! Love the texture and the colours! Thank you for joining us at TIME OUT!

    VastaaPoista
  6. How lovely! I like how you layered the gold over the pretty flower. Thanks for sharing with us at Inkspirational!
    - Shauna

    VastaaPoista
  7. Wow! This is so pretty. Thanks for sharing with us at Inkspirational.

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit!