Lukijat

tiistai 26. joulukuuta 2017

Kynttilät pussissa ja muuta mukavaa

MAWT - 61.Moving Along With The Times   Anything but a Card - Mitä vain paitsi kortti


Candles in the Paper boxies! ... on the balkony at Christmas...
 
Olin lukenut joskus, että kynttilän voi laittaa paperipussiin ja näin tehdä hiukan erilaisen valaistuksen. Kun en ole kovin kätevä käsistäni, enkä edes rohkeakaan, tein kompromissin.
 
Pussiin lasinen kulho ja sen sisään muovisessa kuoressaan lyhtykynttilä ja koko komeus ulos lumihankeen parvekkeelle. Näin ei kovin suurta palovaaraa, vaikka jätin ne palamaan ja sammumaan itsekseen.
 
Sytytin aina kun alkoi hämärtää ja seuraavana päivänä vaihdoin uudet kynttilät pusseihin ja ravistelin liiat lumet niiden päältä.
 
Tuo keskimmäinen isossa kuvassa oli ensimmäinen kokeilu, siksi se on jo kuvaushetkellä hiukan ränsistyneen oloinen  :)
***
Kovasti jouluista on kun katsoo ulos ikkunasta! Valkoista, pehmoista lunta joka lähemmin tarkasteltuna, alkaa nuoskaantua ja tulla painavammaksi.
 
Tiedän sen, sillä kolasin ja lakaisin polun uloko-ovelta autopaikoille ja siirsin auton pois kolatakseni sen kohdaltakin. Kun olin valmis ja olin jo aloittanut hyvän matkaa pihaakin, pöllähti auraustraktori pihaan ja sain kiiruusti ajaa auton takaisin paikalleen!
 
Mukavaa liikuntaa! Rakastan kolaamista ja lapiointia! Se onkin ainoa suruni - ei ole lapiota taloyhtiöllä!!! Onneksi sentään parvekkeellani on sekä lapio, että harja. Harmi vain, ettei lumia voi viskoa parvekkeelta alas, sillä ne menisivät, jos eivät lentäisi ikkunaani, alapuolella asuvan parvekkeelle... :(  Ei siis kovin hyvä idea.

Olen siis tehnyt vain tasanteen hankeen kynttiläpusseille ja ihailen niiden loistetta ikkunan läpi. Toivon pluskelien ja sateen sulattavan ainakin suurimman osan lumesta, ei niinkään luonnosta, vaan omalta parvekkeeltani vain.

Eilen aloiteltiin 'normaalia' tanssiviikkoa Imatran Kylpylässä. Siellä oli soittamassa Simpellen oma bändi trio H-Hetki. Hyvää musiikkia ja tilaa tanssia lähes koko illan sopivasti. Pieni tungos alun valssissa ja muutamassa muussa kappaleessa sai kunnon tunnelmaan :)

Sitten ruokailemaan tulleet ja asukkaat väsähtivät ja vain varsinainen tanssikansa ilakoi :) Siis minä ja muut tanssihullut...

Kotosalla yhden jälkeen huokaisten onnesta ja intoa täynnä, sillä tänään, tiistaina, tanssitaan Imatralla.  Nyt mennään Vuokseniskan Töllille! Jee!!!

4 kommenttia:

  1. This is gorgeous, thanks for joining us at MAWTT, xxxx

    VastaaPoista
  2. Cute! Thanks for sharing at Moving Along with the Times.
    Janis, Design Team Member

    VastaaPoista
  3. Hello… Thanks for sharing your lovely project with Moving Along with the Times Challenge Blog; it fits perfectly with our ‘Anything but a card’ challenge theme. Hope you can join us again very soon.
    Diane Louise (DT member) xx

    VastaaPoista
  4. Very pretty :)
    Thank you for joining us at MAWTT - Good luck !
    Kaz DT

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit!