Lukijat

sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Tipupari hempeilee ja vaalikarnevaalit loppusuoralla

Penny Black and More   April Challenge   Spring - Kevät
Penny Black Saturday Challenge April   Spring or Easter - Kevät tai Pääsiäinen
Happy Easter
Laitoin mustavalkoista alimmaiseksi korostamaan keltakuvioista paperia ja samalla markeeraamaan mustan mullan ilmestymistä keväällä lumen alta.

Mustavalkoruudullinen pari kuvan alla samasta syystä.

Ankkapari halailee kevättunteella. Värittelyt ProMareker tusseilla. Taustaan laitoin kultaista metallihohtokynää ja sen päälle hankasin kirkasta ketaista Mementoa. Mustalla tussilla kuvan reunat.

Kauniita orvokkeja, nehän tuovat ensiksi kevään parvekkeille ja terasseille, pienen pakkasenkin kestävinä ilosilminä!
***
Tänään on saatu lisää räntää ja lisää vesisadetta ja lisää pilvistä. Vasta kotimatkalla iltapävätansseista alkoi sade lopahtaa ja taivaanrannalta näkyi kalpeaa sinistä taivasta. Ehkäpä yöksi upea kuu pääsee kumottamaan.

Palmusunnuntai ja liputuspäivä, ei vain siksi, että on Akricolan ja suomen kielen päivä, vaan myös siksi, että on vaalipäivä.

Aika kauan on kaikenlaista karnevaalia pidettykin vaalien tiimoilta ja ehdokkaat ovat täällä maaseudun rauhassakin riehaantuneet tarjoilemaan niin sankkoja kuin makkaroitakin ja kaikkea mahdollista mitä mieleen juolahtaa.

On repeytyneitä/revittyjä? vaalijulisteita, on ilmaisjakeluja pitkin päivää kolahtelemassa postiluukusta, on ohjelmia TV:ssä ja radiossa ja kaikkialla luvataan ainakin yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista.

Jotenkin liikaa karnevaaleja minulle.

5 kommenttia:

  1. Wonderful card and great design! Thanks for joining us at Penny Black and More and good luck!
    x Daniela (DT)

    VastaaPoista
  2. It's a really lovely Spring creation and perfect for our theme, many thanks for joining us at Penny Black and More April challenge.

    B x

    VastaaPoista
  3. Adorable image & darling card! So glad you joined us at PBSC!

    VastaaPoista
  4. Gorgeous creation, thanks for joining Penny Black & More @ Allsorts challenge, good luck.
    Happy crafting
    Tracy x

    VastaaPoista
  5. Hauska ja iloinen kortti, hieno ja tehokas väriyhdistelmä.
    Hauskaa vappua;-))m

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit!