Lukijat

keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Tipunen lentelee perhosen kera

QKR #237   Up Up & Away - Ylös  ylös ja pois
It's Spring, It's Spring!!! 
Tein kortin taustan kahdest kortista. Tuo perhonen joka kohotettu tarroilla, on valmiina kortissa. Minun tarvitsi vain tuikata tipukuvan reuna siiven alle!

Tipukuvan olen valinnut voitoksi ja se onkin ollut näin Pääsiäisen lähestyessä kovassa käytössä :)

Värittelin kuvan ProMarker tusseilla ja taustaan hinkkasin keltaista ja punaista Mementoa. Hauska tummanvihreä suikale on jäänne jostain kuviosaksileikkelystä. 
***
Kohta menossa suihkuun ja valmistautumaan iltapäivätansseihin, siksi postaus jo nyt. Saattaapihan olla, ettei iltasella kotiin palattua ole ihan virkeimmillään, tai sitten käy niin ylikierroksilla, ettei voi istahtaa koneelle :)

Molemmat mahdollisia olotiloja...

Useimmiten tanssiminen ja tuttujen tapaaminen saa iloiselle ja virkeälle tuulelle ja tuntuu, että voisi tanssia vaikka koko yön samaan menoon. Eilen siihenkin olisi ollut mahdollisuus, kun tansseja oli tarjolla yli tarpeen.

Onneksi sentään on pesukone ja muutama hynte joita vaihdella, että on aina jotain puhdasta päälle pantavaa. Tanssiessa tulee hiki jossain vaiheessa aina.

Olen tankannut mehuilla ja vedellä aamusta asti, ettei jano yllätä. Muuten menee voimat. Ja tottakai on muistettava myös syödä jotain, ainakin silloin tällöin. Enkä nyt tarkoita vain herkkuja, joita kyllä muistan syödä, vaan ihan 'oikeaa' ruokaa.

Siispä heissulivei tältä erää ja suihkuun!

1 kommentti:

  1. love the yellows and oranges. Thank you for sharing your lovely card at QKR Stampede.
    Mary

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit!