Lukijat

keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

Lohikäärme ja ilmapalloja sekä kevyttä oloa

I Love ProMarkers #330   Transport - Kuljetus
Balloons transport: Congrats! Flying Dragon transport: 6 years
Simo täyttää 6 vuotta. Lentävä lohikäärme on tuonut uutukaisen numeron. Ilmapalloihin on kiinnitetty toinen kuljetus, onnitteluteksti.

Laitoin kuvan ympärille palasen sinistä paperia joka on jäänyt jäljelle kun stanssasin piparireunaisen neliön toiseen korttiin. Numero on huopaa. Ilmapalloihin laitoin glossya. Värittelyt tuttuun tapaan ProMarker tusseilla.

ProMarkers: Yellow, Gold, Pearl Blue, Sky Blue
***
On päiviä jolloin ei ehdi tavalliseen tapaan laittaa ruokaa, saati syödä pöydässä istuen. Ei sillä, että varsinaisesti olisi kiire vaan siksi, että ei ole juuri ruoka-aikaan kotosalla.

Tanssipäivät ovat usein sellaisia. Heti aamusta toki ehtii aamiaisen nauttia tavalliseen tapaan ja jopa yleensä kaikessa rauhassa. Mutta sitten onkin jo mentävä suihkuun ja kuivattava hiuksia ja alettava miettiä mitä laittaisi ylensä ja mitä ottaa mukaan.

Eläkeläiset kun tanssivat yleensä päivällä 12 tai 13 alkaen. Lähes joka paikassa lipun hintaan kuuluu myös kahvitus mutta sekin vaihtelee mitä sisältönä on, eli joskus on pantu pöytä koreaksi, joskus tarjolla vain yksi pulla. Riippuu ihan järjestävästä seurasta ja sen vapaaehtoisista.

Kun sitten palaa kotiin viiden kuuden hujakoilla illalla, voi toki syödä mutta yleensä on sen verran voipunut olo, että mieluummin kellahtaa sohvalle pienelle torkulle, eikä sitten enää viitsi alkaa laittamaan mitään ruokaa ainakaan...

Niinpä päivä hujahtaa aamiaisen ja iltapäiväkahvittelun voimalla. Illalla jos jotain jaksaa/viitsii niin se on yleensä pähkinöitä tai voileipä tai hedelmiä tai pala kurkkua.

Jos näitä iltapäivätansseja sattuu olemaan kolmekin peräkkäisinä päivinä, voi hiukka huikoa jo neljäntenä aamuna. Olo on tosi kevyt - onnellinen ainakin :)

2 kommenttia:

  1. Tosi hieno lohikäärmekortti:-)) Mistähän nämä ideasi aina pulpahtavat esille? Oma pää taas ihan tyhjä!!

    VastaaPoista
  2. Ihanat värit ja yhdistely kortissa, mutta tuo KEVYT OLO ei kyllä lainkaan terveellistä; proteiineja kuules ainakin; tanssikin niin kuluttavaa!! ;)

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit!