Lukijat

keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

Kitara soi.. onnitteluja ja puutarhakuvia

Allsorts Week 371   One for the Boys or Men-  Pojille tai miehille
Music, Music, Music
Musiikki on monelle tärkeää ja erityisesti muusikolle. Onnittelukortissa siis näkyy niin nuotteja kuin soittimiakin.

Värittelin kuvan ProMarkereilla melkein kokonaan. Ainoastaan pienet metalliosat kitarasta väritin metallivärikynällä hopean värisiksi.
***
Armaani on ahkeroinut maalisudin kera kaiteita valkoisiksi ja minä huhkin ruohonleikkurilla alati korkeuksiinsa kasvavaa heinikkoa matalammaksi.

Muutoin olenkin vain kortteillut ja lorvinut, mikä sopinee kesäisenä päivänä itse kullekin :) Aurinko on paistanut lähes koko ajan, mitä nyt säikäytti juuri kun pyykit melkein kuivat ja ropsautti vettä niskaan.

Ehdin sisälle ja levittelin sinne hetkiseksi, nyt ovat jo kaapeissa ja komeroissa.

Nostin myös kroksit ja työvaatteet jotka olivat kuivahtamassa hiestä ulkoportailla ja kaiteilla. Ei niillä joita armaani maalasi! ... vaan sisääntulon puolella. Armaani huhkii terassin parissa ja hommaa riittää, sillä kaikki on maalattava kahdesti ja kuivuttava välillä.

Kuvion takia myös ristikoita on irrotettava ja maalattava erikseen ja sitten taas ruuvattava paikoilleen. Olisi siis kaino toivomus säälle: Pliis kaunista, lämmintä ja hippu tuulistakin, että homman saisi valmiiksi tänä kesänä.

Paljon muutakin kun on tehtävää ja aika paljon siitä paljosta muusta on armaani kontolla. Minulla on, kuten tavallista, se helpompi ja mukavampi osuus, eli teen mitä ehdin, jaksan, osaan ja haluan.

Olen aina ollut sitä mieltä, että naisen osa on ehdottomasti parempi kuin miehen. Eikä sitä mielipidettä ole koskaan mikään horjuttanut. On aikas ihanaa olla nainen!

Laitanpa muutamia puutarhakuvia tähän lopuksi.
Loistosädekukkia
Mansikkaa takanaan sipulinvarret kurottavat
Kahta sorttia vadelmaa ja välissä kosolti rikkaruohoja...
Keltainen tomaatti kypsyy kasvihuoneessa
kuin myös punaista paprikaa
Kasvihuone kurkkua
Avomaankurkkua kasvihuoneessa
Maailma ei ole vinksallaan vaan kuvani :) Amppelit terassilla kukoistavat. osa keiteista, tuossa rappujen kohdalla jo maalattu.


2 kommenttia:

  1. Lovely display for our current challenge, lovely colours and thanks for sharing...
    [aNNie DT for Allsorts Challenges]

    VastaaPoista
  2. Upea kortti.
    Kiitos taas kun olet mukana Allsorts haasteessa;-))m

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit!