Lukijat

lauantai 7. toukokuuta 2016

Omenankukkia ja perhosia, puutarhan perustustöitä

Jehkotar Craft Challenge #7 Valintani on  'Mallin mukaan'
Blossom and Butterflies
Samalla omenankukkaleimasimella tämäkin kortti. Nyt vain mukana enemmän tavaraa Jehkottaren haasteen mallin mukaisesti.

Hyödynsin paperinpalasia joita tulee aina melkoisesti kortteillessa. Perhoset leikkasin irti kuviopaperista. Leimakuvan ympärille laitoin koukeroiksi stanssatun raamin, jonka leikkasin kahtia ja painelin sitä vihreällä leimasintyynyllä. Päät piilotin paperinpalojen alle. Nurkkiin vielä kulmakuviot läpinäkyvästä muovista.
***
Puutarhan perustustöitä tänään upeassa kesäsäässä! Oli vähän liiankin kuuma tehdä mitään ulkosalla mutta kun työt on tehtävä, pidimme taukoja sen verran usein, ettemme ihan läkähtyneet - tosin kyllä melkein!
 
Armaani on kärrännyt multaa ja hiekkaa ja tasoittanut ja kaivanut ja ties mitä kaikkea. Nyt oli vuorossa minulle rikkaruohonjuurien poistoa tulevalta kasvimaalta joka on ollut rehottavaa niittyä tätä ennen.
 
Juuria risteilee paksulti ja tiiviisti kuten arvata saattaa. Aloitin innolla mutta työn paljous alkaa jo nyt hirvittää. Kiskoin ja harasin ja kiskoin. Kottikärryllinen toisensa jälkeen täyttyi juurista, eikä edes neljasosaa ole käyty läpi kertaalleen.

Homma on tehtävä ainakin kolmeen kertaan... välillä jyrsitään, se on armaani homma, jahka sinne asti ehdin.

Väilillä istuttiin vilpoisalla terassilla varjossa ja tuulessa kahvittelemassa ja muuten vaan taukoilemassa. Jäätelö on kova sana kun on hiki!

Leikkasin selkää suoristaakseni kuolleita ja maata viistäviä oksia mustaviinimarjapensaista.

Sitten taas rikkaruohojen kimppuun. Laitoin toki välillä ruokaakin. Syötiin ja taukoiltiin hiukan pitempään päivän kuumimpaan aikaan ja sitten taas hommiin. Armaani kalkitsi maata ja laittoi omenantaimet kastumaan läpeensä huomista istutusta varten.

Omenapuille on tehty kohopenkitkin kahteen riviin ja paikat merkattu ja mansikkamuovi laitettu.

Otin kuvan pihasta. Siinä näkyy tulevan tien vaalea nauha ja tummempia kohtia joihin tulee istutuksia. Harmittelin vain kun en hoksannut ottaa kuvaa miltä näytti ennenkuin mitään tehtiin ja silloin kun alue oli multakasoilla ja kiviröykkiöillä!

Kohta alkaa esikatselumaratoni joten nyt heissulivei!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit!