Lukijat

maanantai 21. maaliskuuta 2016

Punaisia ruusuja, suklaamuna ja tomaatintaimia

Sketch Saturday #404   by Lesley
Congrats
Kahta erilailla kuvioitua samansävyisä paperia mallin mukaisesti. Niiden yhtymäkohtaan laitoin palasen kirjeensisustaa.
 
Sillä raamitin myös ruusuisen leimakuvan. Väritykset ProMarker tusseilla. Valmis liitutaulupohja netistä, siihen kuvankäsittelyssä teksti Onnea.
***
Lupasin eilen ottaa kuvan suklaamunasta ja sen kahvipusseista tehdystä munakupista, olkaapa hyvät:
Eikös olekin hellyttä halaus :)
Tänään olen oleillut siisteissä sisätöissä sillä niitä tuntuu riittäävän ja ulkona on ollut tosi kylmä. Sen verran nenäni ulos pistin sentään, että kävin hakemassa puita ja hain postin, vein roskat ja kurkkasin lintujen ruokatilanteen.

Vein pakkasesta kokonaisia puolukoita kovalle hangelle ja kohta niitä oli nokkimassa fasaaneja ja myöhemmin harakkakin näytti herkuttelevan oikein innolla. Ihme kyllä punatulkut eivät vilkaisseetkaan sinne päin! Olisin luullut, että juuri ne intoavat marjoista.

Olen kortteillut ja sain kuin sainkin yhden tilauksen valmiiksi ja vihdoin myös jo julkaisemani ATC-kortin lähtövalmiiksi kirjekuoreen asti Merisinille...

Kukatkin kastelin vasta tänään, vaikka sunnuntai on perinteisesti ollut kastelupäivä sillä eilinen meni rattoisasti humpatessa, enkä illasta viitsinyt tehdä mitään muuta kuin olla vaan.

Vein terassille tuultumaaan vaatteita jotka, vaikka ovatkin puhtaita, joutuvat seisomaan. Niihin tulee tosi raikas tuoksu pakkasessa ja kun laittaa takaisin paikoilleen koko huone tuoksuu puhtaalta!

Tomaatintaimet ovat yhä hengissä yllätyksekseni. Pidän sormia ristissä, että jaksaisivat niin kauan ainakin, että ne saadaan siirrettyä kasvihuoneeseen. Uskomatonta kyllä niissä on jo viisi pienen pientä tomaatinalkuakin, noin sormenpään paksuisia!!

Kasvilamppu palaa 14 tuntia juuri oikean matkan päässä ja kastelukin on lähes laboratorioluokkaa :)

1 kommentti:

  1. taas niin ihastuttava kortti ja todella kaunis ruusu! Oikein rattoisaa illan jatkoa!

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit!