Lukijat

sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Sama leimakuva, eri värit ja Nousulaa

P*skarteluhaaste #311   Pammun luonnos
Congrats!
Sinistä ruusua miehelle kortissa jossa Pammun luonnoksen mukaisesti tekstileikkeitä. Käytin alimmaisena sinistä ruusukuvioista paperia. Laitoin sen päälle ruskeaa kuvioitua palasen ja sitten leimakuvan.

Sen väritin ProMarkereilla. Tekstileike sai tällä kertaa jäädä alkuperäisen väriseksi.Ssamoin tekstin palaset sellaisinaan. Ajattelin ensin raamittaa ne mutta olisivat liian raskastekoisia mielestäni.
***
Sunnuntain kunniaksi armaani teki aamiaiseksi munakkaat molemmille. Minulle juustotäytteellä johon lisäsi tällä kertaa muutaman sirusen savustettua siankylkeäkin ja loput kylkijutut silppusi oman munakkaansa täytteeksi.

Tuhtia ruokaa, sillä jaksoinkin hyvin koko päivä. Toki söin jugurtin ja banaanin vielä ennen lähtöä -Silvolan Nousulaan tanssimaan. Tälläkin kertaa auto oli täynnä tanssi-intoilijoita. Nousulassa ei ihan niin paljon kansaa kuin tavallista aluksi mutta vähitellen tupa täyttyi joten välillä lattialla liiksikin tungosta.
 
Mukana outoja pariskuntia, siis ei tavallisesti mukana olevia, hyvä niin, tulee uusia kasvoja! Vanhat tutut innokkaat toki lähes täysilukuisina myös paikalla, tottakai.
 
Orkesterista en sano mitään, sillä jos ei ole hyvää sanottavaa, on parasta olla sanomatta mitään. Taukomusiikki kuitenkin hyvää ja tanssittavaa, joten se pelasti iltapäivän, kuten tietenkin myös hyvä seura :)   ... ja kolmenlaiset kakkupalat! joita kahvin kera tarjolla kasvispiirakkaan lisänä...

4 kommenttia:

Kiitos kun kommentoit!