Lukijat

perjantai 15. tammikuuta 2016

Ruusu raamissa jälleen ja tansseja kosolti

Rose and Frame
Sama ruusu samalla lailla leikattuna ääriviivoja mukaellen. Sama raamikin nyt vain jätin keskustan mukaan ruusun alle.Värittelyt ProMarker tusseilla.

Alimmaisena pitiskuvioista paperia. Sen värin mukaan etsin polvekenauhan, vihreän kuvioidun nauhan päälle. Polvekenauhasta leikkelin palat nurkkiin valkoisten kartonkikolmioiden reunaan.
***
Eilinen meni tanssien ja kotiin vasta niin myöhään, etten enää alkanut blogia kirjoittelemaan vaan kurkkasin vain postit ja namakirjan! Ensin Lemillä Tapiolassa iltapäivätansseissa aika harvalukuisen joukon jatkona, joka oli uskaltautunut uhmaamaan pakkasia.
 
Sieltä ennen loppumista ajelimme kohti Särkisalmea jossa tanssikurssi aiheena rumba. Olemme kaikki kolmetoista paikalla ollutta nyt ainakin vähän paremmin jyvällä rumban saloista :) Hauskaa oli sielläkin kuten tavallista. Jo senkin vuoksi, että naisia oli vähemmän ja jopa kolmen miehen ylijäämä- Kaikki naiset siis saivat tanssia koko ajan parin kanssa!
 
Tänään matkattiin Joutsenoon ja pakkaset senkun paukkuvat! Satakunta rohkeaa -vai lienmmekö vain niin tanssihulluja? - oli paikalle saapunut. Lattia liukas ja orkesteri taitava. Huippuhyviä tanssittajia löytyi kolmin kappalein ja he tietty koko ajan varattuina. Onneksi sentään sain pihistettyä jonkun kerran minäkin näitä parkettien partaveitsiä, tai he minua, kuinka kulloinkin :) 

Tosi hyvä iltapäivä ja hikeenkin päästiin aika pian, vaikka aluksi tuntui suorastaan jäätävältä menna tanssihepenissä isoon vetoiseen saliin!

Nyt vedetään henkeä muistellen mukavia tansseja ainakin huomisen verran!

1 kommentti:

  1. Great card with many lovely details, beautiful colors and a great dies. Thank you for sharing with us at Sketchy Colors.
    hugs Monica

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit!