Lukijat

keskiviikko 16. syyskuuta 2015

ATC-korttivaihto Merisinin kanssa ja Savonlinnan markkinat

Merisiniltä tuli kaunis perhoskortti olihan aiheenamme perhonen. Kortissa joka ikinen perhonen on käsitelty kimalteilla sun muilla aineilla ja jopa pohjapaperikin on kohokuvioitu valkoisella aineella.

Katso ja ihastu

Eikös olekin söpönen?

Minun atc-korttini on jo julkaistu aikaisemmin sillä se osallistui haasteeseen mutta laitan sen tähän mukaan, että ne jotka eivät sattumalta ole sitä silloin nähneet näkevät nyt.
Aikuisten värityskirjasta iso perhonen ja sen päällä lävistetty pienempi. Kukkien ja perhosenkin keskustoina vihreät lävistetyt tähdet.
***
Tänään matkasin junalla Savonlinnaan markkinoille. En tosin ihan pelkästään vaan sattumalta samana päivänä oli mahdollisuus luomitarkastukseen syöpäyhdistysen tiloissa. Kävimme siskon kanssa molemmat syynissä ja molempien iholta löytyi tarkistettavaa ja mahdollisesti poistettavaa.

Olimme sitä kyllä jo aavistelleetkin. Minulla on kasvoissa aina kesällä ja pitkälle talveenkin maksaläiskiä mutta tänä kesänä, niin pilvistä ja sateista kuin on ollutkin, ne suurenivat ja toinen alkoi kutista. Siinä sitä alkua on jonka voi polttaa jäällä pois. Kiirettä ei ole vaan voin katsoa josko talven aikana vaikka häviäisi,  se on mahdollista.

Jos kasvaa tai ei häviä on parasta tilata aika ihotautilääkärille joka jäädyttää sen saman tien ja sillä siisti. Eli aika hyvin kävi kuitenkin. Olin jo kuvitellut vaikka mitä kamalaa kun selässäkin tuntui kutiavia paikkoja ja kohoumia ja.... no ne ovat kuulemma vanhusten vaivoja, rasvaluomia! hoitona kumma kyllä rasvaaminen!!

Olen tähänkin asti rasvaillut itseäni aina suihkun jälkeen, kuiva tyyppi kun olen aina ollut, mutta nyt sitten rasvataan alvariinsa tästä eteenpäin. Takuula.

Mutta niihin markkinoihin: Sataa ripsutteli hijakseen ja tuulikin joltisenkin mutta sekös meitä haittasi. Kiertelimme kojulta kojulle ja löytyihän ostettavaksi muutakin kuin pakollinen pieni markkinarinkeli armaalleni tuliaisiksi.

Ostin muutaman lehtiön paperia korttien sisälehdiksi. Sitä kun ei meinaa löytää mistään. Paksuja ja kalliita kyllä on mutta ohutta ja silti tukevaa edullisesti saa etsiä kissojen ja koirien kanssa eikä löydä!

Kahvilla käytiin sitten kaupungilla kun oli uusi avattu. Entisen Info kirjakaupan päätyyn oli pykätty pikkuruinen kahvila jossa tarjolla myös keittolounasta ja salaatteja ja ties mitä! Tyydyimme kahviin heti kun huomasimme herkulliset pitkät kermamunkit sen kanssa nautittaviksi! Nam.

Kirpparitkin kierreltiin ja kengät suutarista haettiin ja vielä jäi aikaa ostaa jäätelö ja lehti R-Kioskista, ennenkuin juna porhalsi takaisin kotiin.

Taas on maailma parempi paikka, kas kun me sitä oikein kahteen naiseen paranneltiin :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit!