Lukijat

maanantai 10. elokuuta 2015

Vintage kortti ja mökki trailerille

Chocolate, Coffee and Cards #97   Frame it! - Raamita!
Congrats!
Olen pantannut tätä kaunista paperia mutta nyt vihdoin viimein tein kortiksi. Mikä siinä onkin, ettei joitakin papereita raaskisi millään käyttää :)
 
Vintage kuva neitokaisesta sopi paperiin kuin nakutettu, onhan siinäkin punaista ja tummaa salaperäisyyttä! Ja koristukseksi vanha kiiltokuva ruusu, ilman muuta.
 
Kuvan alla mallin mukaan pari revittyä palasta hopeanhohtoista tapettia mustatuin reunoin. Kuvan alla raamina toista tapettia, siinä hopeaa ja tummanharmaata. Myös teksti sai hopeisen ja mustan reunuksen.
***
Tänään on ollut oikein vilskepäivä. Ei paljoa ole ehtinyt lonkkaa vetää :) Aamun tosin otimme ekstra rauhallisesti nautiskelemalla ensin aamupuuron ja sitten vielä päivälehtien lukua ja kahvit jäätelön kera keinussa.

Vaan siinä se rauha sitten olikin. Kaupoilla piti käydä viime hetken ostoksilla ja samalla reissulla tarkastettiin niin Parikkalan torin reunalla oleva vierasvenesatama kuin Laatokan Portinkin vastaava. Pitää nimittäin löytää paikkoja joihin lauttamme voi turvallisesti ajaa ja kiinnittää!

Sitten pikaruokaa ja hommeloimaan rantaan. Aikomus oli saada lauttamökki trailerille. Olimmehan jo kerran sen tehneet kahdestaan joten ei muuta kuin työhön käsiksi. Traktori trailerin verran veteen ja uittamaan lauttaa oikeaan asentoon. Ei ihan helppo tehtävä, se oikea asento!
 
Järvellä tuulee aina vaikka vähänkin ja laineet työntävät lauttaa tuulensuunnassa. Minä pitelin köysistä ja ohjailin oikeaan asentoon ja kuten edelliselläkin kerralla, lautta asettui aina vinoon heti kun piti alkaa veivata sitä kyytiin.

Meinasi usko loppua ja konstit myös!

Monen yrityksen jälkeen saimme lautan trailerille vain huomataksemme, että iso kivanmurikka oli jotenkin joutunut ponttoonin alle ja kampesi sitä vinoon. Olisi varmaan voinut jopa rikkoa ponttoonin jos olisi lähdetty kuljettamaan!

Siispä lautta takaisin veteen ja  veneellä soudellen katsomaan, että kivi varmasti poissa ja taas lauttaa suoristamaan ja kiskomaan ja veivaamaan ja....

Tehdäkseni pitkästä ja uuvuttavasta tarinasta lyhyemmän, voin kertoa, että se saatiin vedestä trailerille ja traktori kiskoi koko komeuden korkealle mäelle pihaamme!
Kuvassa ei näytä ollenkaan niin isolta ja korkealla olevalta kuin se on!
Toisesta suunnasta (aurinkoon päin!) näkyy koti ja 'kesämökki' sen pihalla! ... ja uskollinen työtoveri eli traktori tottakai!!

Huomenna aamusta tämä yhdistelmä matkaa Simpelejärvelle. Se tuotiin pihaan viimeistä varustelua varten, että on sitten lähtövalmis kun aamiainen on nautittu ja eväät tehty.

3 kommenttia:

  1. Ohhoh... sitkeyttä ja yritteliäisyyttä ei teiltä puutu!!
    Makoisia löylyjä sitten kun pääsette nauttimaan - nythän se on säitäkin pidellyt.;)
    Minäkin olen "hamsteri" kauniiden papereiden suhteen....
    Ei niitä millään raaskisi käyttää - kokonaan ainakaan, hih...

    VastaaPoista
  2. Beautiful card Loreal. Thank you for playing along with our Challenge at Chocolate, Coffee & Cards. We would love to see you again ... Anet DT x

    VastaaPoista
  3. Such beautiful colors on this! Thanks so much for joining us at Sketch Saturday!

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit!