Lukijat

torstai 23. heinäkuuta 2015

Kaikenlaisia kukkia ja Nutikan-lavan kuulumisia

Passion for ProMarkers Week 306   Flowers - Kukkia
Flowers to You
Kun pyydetään kukkia niin niitä sitten onkin oikein roppakaupalla tässä kortissa! Alimmainen paperi on ainoa kukaton :) Seuraavaan paperiin kohokuvioin ruusuja, hankasin valkoiselle paperille punaista Mementoa ja hiukan mustaa päälle.
 
Keskustaan kaulimella painelin eräänlaista mosaiikkikuviota, siihenkin väriä, vihreää, sinistäkin ja punaista totta kai. Sitten punastutin kaksi nettikukkakaarta. Pääkuviona on iso pionin kukka jonka leikkelin ääriviivoja myöten ja asettelin jotakuinkin ruusuraamin sisälle. Ruusuraamikin on nettilöytö, käytän sitä tosi paljon.

ProMarkers: Blossom, Rose Pink, Pastel Pink
Flex Markers: Tea Rose
***
Tänään matkattiin Nutikan lavalle jonnekin Lappeenrannan taakse lähelle Spektroliittialuetta! Aika pieni lava mäen päällä mutta tosi hyvin remontoitu ja laitettu mm. vessat viimeisen päälle ja uusi lattia. Lavan seiniin paikalliset taitelijat olivat maalanneet niittyjä ja maitolavan ja lehmiä ynnä muuta maalaisrekvisiittaa.

Tarjoomuksetkin suurellisia, leipiä kahta sorttia ja makeat päälle, eikä lipun perään kyselty jos halusi santsata! Ystävällisesti tervehdittiin jokaista kädestä pitäen ja halauksiakin saimme melko monta, kas kun tuttuja alkaa olla joka lavalla :)

Jussi Seppäsen orkesteri soitteli mukavia ja mukaansatempaavia kappaleita ja kansa viihtyi! Linja-autolasti Joutsenon suunnasta toi lisäporukkaa joten välillä tuntui melkein ahtaalta. Voin vain kuvitella kuinka ahdasta iltatansseissa on jos ja kun vaikkapa Matti ja Teppo esiintyvät...

Parempi näin.

Uhkaavia pilviä on koko päivän pyöriskellyt taivaalla mutta sateelta on säästytty. Kotiin tultua pöydältä löytyi lautasellinen vastapoimittuja mustikoita joten iltaherkkukin on selvä. Kiitokset kerääjälle!

4 kommenttia:

  1. Ihana on korttisi jälleen.

    Mukavaa, että lavakulttuuri on nostamassa päätään.

    VastaaPoista
  2. Ooh this is so pretty Loreal - such lovely colours! Thanks for joining in my Flower challenge at a Passion for Promarkers this week, good luck! Juliexx

    VastaaPoista
  3. This has such a nostalgic feel to it Loreal. Love the image and beautiful colouring and embossing. Thanks for joining in with our floral challenge at Passion for Promarkers this week, and good luck
    Eileen x

    VastaaPoista
  4. This is such a pretty card, love the pink colors and the layout. Thank you for entering our 'flowers' challenge at Passion For Promarkers and I hope you will join us again this week.
    Hugs,
    Anna xxx

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit!