Lukijat

tiistai 14. huhtikuuta 2015

Sininen ruusukortti ylioppilaalle

Gongrats!
Sininen ruusukortti poikapuoliselle ylioppilaale. Värittelyt ProMarkereilla. Kaikki reunukset käsittelin sinisellä silmäleimasimella ja myös oikealla olevalle ruudukolle sitä sipaisin.

Kohokuvioin sekä vaaleansinistä, että valkeaa paperia ruudukolla. Sininen on niin ohutta, että osa ruuduista leikkautui samantien irti. Laitoin suikaleen kohokuvioimatonta paperia alle näkymään.

Valmiita 3Dperhosia pari kappaletta ja sininen nauha koristeiksi. Ylioppilaslakin alta muutama palanen lehdykäisiä.
***
Kun sadetta luvattiin, sitä myös saatiin. Onneksi vasta illemmalla! Päivä meni aurinkoisessa ja lämpimässä kevätsäässä.

Tänään tanssittiin Tirilässä, Lappeenrannassa. Ei liikaa väkeä joten sopi enimmän aikaa hyvin tanssimaan, mikä meidän tanssijoiden mielestä oli hyvä juttu. Järjestävä seura olisi ehkä toivonut enemmän osanottajia.

Ihka outoja pariskuntia jokunen ja vakioporukkaa loput. Ei kovin paljoa enempää naisia kuin miehiä mikä sekin ilahdutti monia :) Herkulliset paikanpäällä juuri paistetut voisilmäpullat houkuttelivat kahville pariinkin kertaan. Toki voileipiäkin oli tarjolla.

Hyvää seuraa, hyviä tansittajia, vanhoja hyviä kappaleita ja orkesterissa jopa saksofoni. Mitä muuta voi toivoakaan onnistuneelta tanssireissulta. Nyt odottelen kortinostajaa, joten heissulivei huomiseen.

3 kommenttia:

  1. Täälläpä on ahkeroitu, ihania keväisiä väriyhdistelmiä korteissasi...
    Hienoja koonteja... teekupillisen vietin kepoisasti seurassasi!

    VastaaPoista
  2. Kiitos palkinnosta, perille tuli!

    VastaaPoista
  3. Pretty card! Thanks for joining us at Sketch Saturday this week! Hugs, Deb

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit!