Lukijat

keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Punainen pioni yksivärisessä kortissa

Everybody-Art-Challenge 313   Monochome - Yhtä väriä
Simon Says... Anything goes - Mikä vain käy
Red Poeny and Brick Wall
Pohjapaperin tein palikalle leimailutekniikalla ja lisäsin päälle leimailtua tiiliseinää reunoille. Sitten runsaasti uusinta hankintaani, punaista Distress Ink-leimaväriä nurkkiin ja reunoihin.
 
Värittelin uuden uutukaisella My Paperworld-leimasimellani tehdyn pionin kaikilla mahdollisilla punaisen sävyillä, ennenkuin sain siitä tarpeeksi syvän värisen. Lehdissä jopa punaruskeaakin! ...vaan lienee sekin punaisiin kuuluva?

Ei tästä nyt ihan sellaista tullut kuin sieluni silmin näin mutta kuitenkin esille.
***
Ei oikeastaan tarvitsisi kenellekään itäisessä Suomessa asuvalle ainakaan kertoa, tietävät omaan pihaan katsomalla muutenkin, mutta pihamme on plusasteisen säärintaman ansiosta aina vaan liukas ja jäinen. Vähäinen lumipeite joka teki ulkoilun mahdolliseksi, suli pois ja jätti jälkeensä entistäkin liukkaamman jääkannen...

Sisällä siis kököttelin taas kerran koko päivän ja postit sekä aamulehden haki armaani mönkijällä. Se on nykyään aina parkkerattuna oven eteen valmiina palvelukseen! Ilman olisimmekin tosi pulassa.

Pari pilkille yrittelevää nuorta miestä, kävi kysymässä, saako auton jättää mäelle kun eivät uskaltaneet ajaa mäkeä alas rantaan asti jäälle päästäkseen. Toki saivat. Järvestä on viime aikoina saaneet naapurit niin verkolla kuin pohjaongellakin hirmu kaloja, yksi jopa 15 kg hauki ja toinen lähes samanmoinen!

Pilkillä tuskin kukaan semmoisia haluaisikaan...

Aurinkoisia säitä kaipailen ja ihka oikeita kevätkelejä, sellaisia, että luonto tuoksuu raikkaalta ja linnut laulavat ja maa alkaa olla paljas. Eikä siis yhtään jäätä enää, pliis!

3 kommenttia:

  1. Very pretty design, Loreal! I love the bits of script in the background! Thanks for sharing it with us at the Simon Says Stamp Wednesday challenge!

    VastaaPoista
  2. Tosella tyylikäs ja kaunis. Värikin kortissa miellyttää kovasti.

    VastaaPoista
  3. Piti tulla ihan uudelleen katsomaan tätä taustaa...
    Kerrassaan upea ja tosiaanko leimasit vasta päälle tuota tilliseinää?
    Miksei mulla tule lainkaan samannäköistä ;(

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit!