Lukijat

tiistai 17. helmikuuta 2015

Päivänkakkaroita Äitienpäivänä ja arvottu palkinto saapui Hollannista.

Allsorts Week 298   Any Occasion than Birthday - Muu juhlan aihe kuin syntymäpäivä
Happy Mother's Day
Mielestäni sekä taustapaperi, että värittämäni kuva ovat sen verran kauniita, että niitä voi käyttää myös Äitienpäiväkorttiin. Useimmiten toki niissä on ruusuja tai vaikkapa kieloja, ei näin arkisia kukkasia. Mutta kuitenkin...

Tuunailin alimmaista paperia kapoisemmaksi ja muutenkin pienemmäksi. Peittelin liljoja näkyvistä irrallisilla päivänkakkarakuvilla. Varsinainen kuva oli helppo värittää kun tarvitsin vain keltaista keskustoihin ja vaaleampaa keltaista taustalle! Tekstikin oli jo valmiina kuvassa.
***
Sain toisena arvotun voiton Allsorts haasteesta 24.1. ja sponsorina toimi Marianne Designs. Posti toi Hollannista erittäin käyttökelpoisen näköiset kaksi stanssia, vai mitä mieltä olette?
***
Kaunis aurinkoinen päivä jälleen ja sinistä taivasta mittaamattomasti ihailtavana! Ponttoonit saatiin alas rantaan ystävän ja armaani yhteistyöllä. Eikä siinä edes kauaa nokka tuhissut :)

Hyvin ehdittiin kahvitellakin, ennenkuin oli aika lähteä hernerokkaa syömään Tirilän työväentalolle. Siellä saatiin kahvin kera vielä laskiaispullatkin, joten jaksettiin tanssata koko iltapäivä.
 
Mukavasti väkeä ja suosikkiorkesteri soittamassa, eli Pasi Suikkanen kavereineen. Olivat saaneet naisvokalistinkin muutaman laulun ajaksi kokeilemaan miltä tanssikansalle laulaminen tuntuu. Nuori neitonen oli laulanut ennen vain muutamassa konsertissa hanurien säestyksellä.
 
Vielä kun hän oppii mikrofonia pitämään hieman kauempana suusta ja laitetaan vähän äänentoistoa matalammaksi niin minne ehtiikään! Nyt korvat kärsivät korkeissa kohdissa.
 
Kaupan kautta kotiin ja ehdittiin vielä Doc Martinkin katsomaan! Hyvä juttu. 

5 kommenttia:

  1. Ihanan keväinen kortti. Onnittelut voitosta. Tilasin juuri eilen itselleni tuontiiliseinä setin :)

    VastaaPoista
  2. Kiva kortti. Nuo leikkelemäsi päivänkakkarat kyllä kruunaa koko komeuden.

    VastaaPoista
  3. Upea kukkaiskortti äidille.
    Onnea vielä voitosta ja onnea tulevaan arvontaan, kiitos kun tulit mukaan;-))m

    VastaaPoista
  4. What a gorgeous card for our theme this week Mervi, it has real hope of Spring in the pretty flowers and colours, thanks so much for joining in at Allsorts challenge.

    B x

    VastaaPoista
  5. Great make for our theme at Allsorts tracy x

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit!