Lukijat

sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Kissan uni ?

P*skarteluhaaste #261   Laitteet ja vempaimet
Happy Birthday
Kun kissa on poissa niin hiiret hyppii pöydällä, sanotaan, vaan tässä kortissa kissa vetelee unia lempi-ihmisensä vaatteiden seassa laatikossa ja uneksii hiirten laittamasta aamiaisesta!

Tummanpunaista alimmaisena, sitten samanvärisellä kuvioitua paperia, melkein samaa kuviota on kissakuvassa, siksi valitsin tuon alimmaisen kuviopaperin.

Hopeista viirullista tapettia palaset ja sydämet kahdesta erivärisestä, kohokuvioidusta paperista koristeiksi. Hiirikuvan värittelin tusseilla, siinä se vempain eli leivanpaahdin :)  Keitetty kananmunakin on omassa astiassaan odottelemassa - ei kai sentään kissan heräämistä?
***
Sunnuntain rauhaa. Aamulla vielä tuuli aika puuskaisesti mutta päivän mittaan sekin rauhoittui. Tosi lämpimän tuntuista se vähäinen tuulenhenki mikä silloin tällöin leyhäytteli puiden oksistoja.

Fasaaneilla pieniä vaikeuksia pehmeän hangen kanssa. Koko tipunen kun upposi joka askelella mahaa myöten lumeen! Ei ollut tosiaankaan helppoa kivuta mäki ylös ruokintapaikalle. Kuusi uutterinta nähtiin kuitenkin sinne päässeen.

Päivätansseissa Savonlinnan Nousulassa. Matkalla pieni vesi- ja räntäkuuro, muuten selkeässä säässä sekä sinne, että takaisin. Osa oli luullut tanssien alkavan kahdelta vaikka alkoi yhdeltä, joten alkutahdeilla paikalla noin puolet. Loppujen lopuksi ihan kivasti porukkaa kun kaikki paikalle ennättivät. Päivä on pidentynyt mukavasti joten kotimatkalle lähes kirkkaassa päivänvalossa.

Ja huomenna taas uusi viikko odottelee kaikkea kivaa kainalossaan...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit!