Lukijat

maanantai 1. joulukuuta 2014

Lumimaisema ja rusetti

Simply Create Too #75   Snow, Snow, Snow - Lunta, lunta vaan.
Merry Christmas
Lehdestä löytyi näin komea talvinen ja aurinkoinen kuva. Ihan pakko käyttää joulukorttiin! Rusetti leikattu mainoksesta, uusiokäyttöä siis sekin. Ja vielä lehdestä löytyi tekstikin. Laitoin siihen vain punaiset raamit.

Tagissa joulupukki hymyili lahjojen kera, siitä pois kaikki muu paitsi itse asia, eli joulupukki lahjoineen.
***
Imatralla kauppakierroksella ystävien kera. Aamulla lähdettiin ja iltapäivällä tultiin. Erinäinen määrä kauppoja ja kirppareita tuli käytyä läpi. Ei kuitenkaan kamalasti tuhlattu kukaan. Kahvilassakin ehdittiin istahtaa pitkä tovi herkkujen äärellä.

Mukava pieni Elegansia-kahvila on paikka jonka ohi ei pääse sisään piipahtamatta. Siellä lasikot notkuvat kakkuja ja toiset suolaisia. Ainoa vaikeus on valinta, kun kaikkea haluaisi maistaa!

Jaksan aina vaan ihailla upeaa mahtavankokoista kristallikruunua pikkuruisen tilan katossa!

Suomalaisesta Kirjakaupasta pieni paperilehtiö ja siinä kaikki, vaikka tarjolla oli jos jonkinlaista hyvää ja kaunista. Pidin pääni kylmänä ja kysyin jokaisen ihanuuden kohdalla, tarvitsenko ihan varmasti juuri tätä ja juuri nyt. Toimi tällä kertaa. Ehkäpä siksikin kun taskussa oli vain pari seteliä, pieniä nekin....

Eikös sitä sanota, ettei ruokakauppaan kannata mennä nälkäisenä? Voisin mukailla lausahdusta ja sanoa, ettei askartelukauppaan kannata mennä paljon rahaa mukanaan :)

Ilta aikaa viimeistellä kortteja jouluisilla teksteillä ja jos oikein intoa riittää voinpa tehdä vielä jokusen kortin lisääkin. 

Pyykki on kohta pyörinyt kuivaksi ja uunissa puita täytyy välillä kohennella muu aika vapaasti käytettävissä omiin hommiin.

2 kommenttia:

  1. Kaunis kortti.
    Meille satoi tänään lunta. Odotan kovasti joululomaa, joka alkaa 2 viikon kuluttua (viikon)

    VastaaPoista
  2. Loreal: Your card is so wonderful--love this snowy scene! We're thrilled you entered our Challenge "Snow! Snow! Snow!"

    This is our last challenge for 2014: The Design Team will take a break most of December to enjoy their families around the holidays. We'll all be back on 2 January for our first 2015 challenge to spark your creativity. We hope to see your entries in all our 2015 challenges!

    Happy Holidays to you & your family!

    Diane
    Simply Create Too Design Team Member
    http://DianesDigitalDesigns.blogspot.com

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit!