Lukijat

keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Kaksi pikku enkeliä

Merry Christmas

Iloiset pikku enkelit taivaltavat lyhty valaisimena lumisateisessa pimenevässä illassa toivottamaan Hyvää Joulua. 
 
Kohokuvioin valkoisen alimmaisen paperin lumihiutaleilla ja kuvan alla olevat mallin mukaiset paperit pilkuilla.
Stanssasin aidan ja koristelin sen samoilla papereilla kuin nuo vinksahtaneet, eli punaisella ja vihreällä nauhalla. Punaisesta lävistin isot hiutaleet ja valkoisesta pienet niiden päälle.

Värittelyt ProMarkereilla ja enkelin siipiin vielä kimallusta ja hangelle lumiainetta.
***
Tänään olen ahkeroinut joulupostin lähes valmiiksi, eli etsin osoitteet ja valitsin saajannäköiset kortit ja kirjoittelin sisälle tekstiä ja joihinkin liimailin sisälle vielä lisäkuvaa. Sitten kuoriin ja merkit päälle. Vain huomatakseni, etteivät kaikki mahdu suinkaan yhteen punaiseen kuoreen.

Siispä huomenna kauppareissulla on jonotettava kuitenkin, vaikka aioin vain pudottaa laatikkoon kuoripussit. Olin unohtanut hakea niitä lisää... Kyllä huonosta päästä saa kärsiä koko kroppa! No ehkä huomenna ei ole vielä kova ryysis, onhan viimeinen jättöpäivä vasta perjantaina.

Kolme kirjettä on joka tapauksessa vielä punnituttava ja merkit niihin saatava kun eivät mene EU maihin. Niille aina eri hinnat.
 
Oli tosi kiva kirjoitella ja ajatella vastaanottajia samalla! Voi melkein kuulla kuinka kuori avataan ja katsotaan mitä tänä vuonna kortissa onkaan aiheena :) Toivottavasti saajat pitävät valinnoistani!
 
Joulukortteja on tosi kiva tehdä. Niissä saa olla niin vanhaa kuin uuttakin, saa hullutella ja olla lapsellinen ja kimallustakin voi laittaa ronskilla kädellä ja punaista on paljon, sinistä unohtamatta! Onneksi voin vielä muutaman kortin saada tehdä!!!
 
Vaikka joulukuu on jo kohta puolivälissä, ei lumesta ole tietoakaan. Kaikki entiset sulaneet pois ja aina aamuisin on maa jäässä. Lumi on tullut ja mennyt aika tiuhaan tahtiin!

1 kommentti:

  1. söpöset jouluenkelit. Minä olen armotta myöhässä jopa joulukorttieni kanssa. KÄÄK

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit!