Lukijat

lauantai 7. joulukuuta 2013

Talvisesti enkelin kera

Everybody-Art-Challenge 256   Winter - Talvi
Peaceful Christmas
Enkeli laulelee jouluisia lauluja kun maas on hanki ja järvet jäässä. Käytin kahta kuviopaperia ja valmista kuvaa, johon leimailin tekstin. Enkeli Tiimarista.
***
Lunta riittää ja lumitöitä armaalleni. Toki sain minäkin vähän lumitöitä tehdä kun putsasin auton lumesta :) Oli melkein hautautunut lumimöykyksi...

Pelastin myös ulkokuusen alimmat oksat hangen keskeltä jonne ne olivat hautautuneet ja nostelin alimpia valolankoja ylöspäin, etteivät huku seuraavaan lumisateeseen.

Rappusilta piti lumi hangata teräsvahvisteisella lapiolla, ei enää irronnut lakaisemalla. Näissä hommeleissa kului rattoisasti tunnin verran ja sain punaiset posket ja hyvän mielen palkaksi :)

Muuten olen oleillut sisällä villasukissa ja tossuissa hipsien. Kortteja ja kotitöitä, siinäpä sopivaa viikonlopun askartelua eilisten juhlimisten katsomisten jälkeen. Olikin oikein komeita hyntteitä juhlaihmisillä! Ja paljon etukäteen polemiikkia aiheuttanut konserttivaihtoehto tuntuikin olevan hyvä monen mielestä.

Minä kuuntelin ja katselin mykistyneenä melkein koko konsertin ajan. Joku tai jotkut paremminkin, ovat tehneet tosi paljon työtä etsiessään katkelmia suomalaisista kirjoista musiikin lomaan. Upeaa työtä.

Jatkotkin piti katsoa ja taas kerran huomasin, ettei minulla ole huumorintajua lainkaan, kun en osannut nauraa Krisselle ja kumppaneille... :( Enkä ollut oikea kohderyhmä Jukkapojallekaan.  Kari Tapio ja Teräsniska lauloivat samat laulut jotka jo kuulimme vasta TV:stä mutta toki hyvin ja hartaasti.
 
Omat  juhlimisemme rajoittuivat istumiseen ja kynttilöihin, niitä olin etsinyt kaapeista ja komeroista ja aikamoinen kavalkaadi sinisiä ja valkeita löytyikin mutta vain yksi jossa oli molempia värejä. Laitoin kynttelikköihin vuorotellen sinisiä ja valkeita ja lopputulos oli ihan hyvä. Paljon ennen, eli jo aamusta lähtien paloi meillä kynttilöitä ja tietenkin myös kuudelta jolloin kaikki suomalaiset sytyttivät omansa itsenäisyyden kunniaksi.

1 kommentti:

Kiitos kun kommentoit!