Lukijat

maanantai 4. helmikuuta 2013

Kimaltavia ruusuja

Passion for ProMarkers Week 183   Theme: Add Sparkle - Lisää kimallusta
Happy Birthday
Here You can see better the Sparkle on the Roses and Papers
 
Kimallusta pyydettiin ja sitä löytyi sekä alimmasta kukikkaasta paperista, että raamituspaperista jo valmiina. Leimakuvan ruusuihin lisäsin Sticklesin Frozen Lace kimalletta.

Perhosen siivet peitin Glossy Accent koholakalla kiiltaviksi.
ProMarkers: Blossom, Rose Pink, Carmine, Meadow Green, Apple, Lime Green.
***
Pyykkien pyöriessä koneessa on aikaa kirjoitella vaikkapa blogia :) Tosin olisin toki ehtinyt tähän puuhaan aikaisemminkin tai sitten olisin voinut tulla koneelle vasta Emerdalen katsomisen jälkeen. Kiire laittaa kortti esille juuri nyt, johtui siitä, että haasteen aika menee pian umpeen.

Kurkkasin ensin, onko kommentointi vielä auki, onneksi oli!

Tänään olen ahkeroinut lisää Ystävänpäiväkortteja. Niitä tunnutaan tarvitsevan joka vuosi vähän edellistä enemmän. Alkaa siis tuo amerikkalainen idea kantaa hedelmää täälläkin, vaikka ei varsinaista Valentinuksen-päivää vietetäkään vaan muistetaan ystäviä lähellä ja kaukana.

Tekemisen väliin mahtuu aina jokunen onnittelukorttikin, kun niitä pitää olla varastossa joka lähtöön.

3 kommenttia:

  1. Just stunning! Thanks for joining us at PFP. Pinky

    VastaaPoista
  2. Beautiful sparkly flowers! Thanks for joining us at PFP this week.
    Natx

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit!