Lukijat

lauantai 16. helmikuuta 2013

ATC-kortti Kohtaaminen puutarhassa

Leilan  ATC-haaste #6  Puutarha - Garden
Kohtaaminen puutarhassa
Romanttisesti vanhan ajan henkeen :) Kortti koottu leimaillusta pohjakartongista ja leimailluista ruusuista. Muut koristukset nettilöytöjä. Pariskunta on kehyksellinen kiiltokuva.
***
Huomasin kun kävin katsomassa onko tullut uutta haastetta, että olen voittanut Leila-Mumman kuopsutusblogista tennarissukat! Eikä ihan mitkä tahansa, vaan juuri minulle tehdyt ja vieläpä toivevärissäni!!!
Kiitokset menivät jo Onnettarelle ja Leilalle mutta on paikallaan toki kiittää uudelleenkin sukkia odotellessa. KIITOS!
---
Kauppareissupäivä. Pitkään nukuttuamme ja munakas aamiainen syötyämme. Kyllä vaan on kiva joskus nukkua niin kauan kuin nukuttaa ja siihenhän viikonloput ovat onnen omiaan :) Koska en ollut muistanut ollenkaan ostaa pekonia edellisellä kauppareissulla, saimme armaani loihtimat munakkaat edelliseltä päivältä jääneestä vihannessekoituksesta täytteinään. Hyvää oli tämäkin versio!

Eilen illalla saimme kylässä punajuurikeittoa, jota olen kyllä joskus aikonut tehdä mutta en ole koskaan saanut aikaiseksi. Nyt herkuttelimme sitä vastapaistettujen sämpylöiden kera!

Kahvipöydässä jouduimme taistelemaan itsemme kanssa kun oli sekä laskiaispullia, omatekoisia tietenkin, ja vielä puolukkapiirakkaakin tarjolla. Molempia ei millään mahtunut keiton jälkeen... Otimme laskiaispullat koska emäntä oli nähnyt niihin extra vaivaa, vispaamalla viime hetkellä kermavaahdon ja täyttämällä pullat mansikoilla.

Armaani sortteeraa veroilmoitukseen tulevia lappusia ja lippusia. Jokavuotinen maratoni on siis alkanut :)

5 kommenttia:

  1. Kyllä pariskunnan kelpaa käyskennellä puutarhassa, on orvokkeja ja ruusuja sekä perhonen lentelee.
    Ihana kortti!

    VastaaPoista
  2. Ooh miten ihanan romsnttinen ja kaunis on puutarha jossa pariskunta tepsuttaa. Ja tottakai sinne kuuluu myös minun rakastamat perhoset myös.
    Kiitos Mervi osallistumisesta ATC haasteeseeni ja onnea arvontaan.

    VastaaPoista
  3. Oi oi mikä romanttisuuden huippu. Ihana

    VastaaPoista
  4. Onnistunut kortti "romanttisesti vanhan ajan henkeen".

    VastaaPoista
  5. Valtavan kaunis kortti ja olet saanut siihen kivasti kolmiulotteisuutta ja raikkautta

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit!